INFO

KUOPIO

Kuopio sijaitsee Suomen keskipisteessä. Savon sydämeen on helppo tulla. Kaupunkiin pääsee lentäen, junalla, linja-autolla tai vaikkapa veneellä. Kuopio on suuri kaupunki kompaktissa koossa, jossa pääset nauttimaan kattavasti tapahtuman ohella.

Kuopion Bellanranta on yksi suomen nopeiten kehittyvistä matkailu ja liikunta-alueista. Osuma Weekend rakentuu kokonaisuudessaan Bellarantaan ja Kumpusaareen, hupiturnauksia käydään kuitenkin myös muilla Kuopion alueen padel-halleilla. Pelaajille ilmoitetaan ennakkoon, missä pelien sijainti tulee olemaan. Iltabileet ja tapahtuman pääsijainti ovat Bellanrannan jalokivessä Kuopion Saanassa.

Bellanrantaan pääset kätevästi niin paikallisliikenteen kävellen, bussilla kuin Vilkku -kaupunkifillarilla tai vaihtoehtoisesti kimppakyytitakseilla, mutta vältäthän yksityisautoilua tapahtuman aikana Bellanrannan alueella.

OSUMA WEEKEND FESTIVAL INFO

TAPAHTUMAPAIKKA JA SAAPUMINEN ALUEELLE

Kuopion Saana toimii iltatapahtumien pääkeskuksena. Saanassa pääset hemmottelemaan kaikkia aistejasi. Saanan vahvasti lähiruoan käyttöön pohjautuva ravintola tarjoaa upeita makuja, eikä saunat ja altaat jätä ketään kylmäksi. Ravintolasta ja terasseilta avautuu upea näkymä Kuopion Kallavedelle. Lisätietoa Saanasta löydät täältä.

Bellanrantaan pääset kätevästi niin autolla, paikallisliikenteen bussilla kuin myös veneillen, risteillen tai Vilkku -kaupunkifillarilla. Katso lisää

icon-bus-white

Bussilla

Bussit nro 5 ja 6 tuovat Siikarantaan. Kävelyä pysäkiltä n. 500m metriä.

icon-bike-white

Kaupunkipyörällä

Keskustasta n. 15 min. Ohjeet sähkökäyttöisen Vilkku-fillarin käyttöönottoon.

ALUEKARTTA – KUOPION SAANA

 

Osuma Weekend kasvaa ja tapahtuma-alue laajenee tänä vuonna Saanan parkkipaikan puolelle. Sawohousen ruokabussi tarjoilee maukkaita Street food -annoksia, enemmän tiskejä kylmänviileineen juomineen ja paranneltu VIP-kokonaisuus.

Rannekkeenvaihto tapahtuu sisääntuloportilla, jonka vierestä löytyy narikka (4€). Saanan aulatilan baari ja WC ovat yleisessä käytössä ja aulan kautta pääsee kulkemaan terassin puolelle nauttimaan järvimaisemasta ja terassin tunnelmasta. Vessojen määrää on alueella myös lisätty. Yksityistilaisuuksiin saapuville löytyy oma rajattu alue terassin puolelta yläterassilta.

Saanan ravintola on alkuillasta VIP-vieraiden käytössä, mutta heti illan viimeisen artistin jälkeen (klo 00 ->) ravintolan tilat valtaa DJ Steezy Joe ja illan parhaat jatkot, minne jokaisella Osuma Weekendin juhlijalla on pääsy.

VIP-vieraat pääsevät tänä vuonna viihtymään lisäksi omalla rajatulla alueella, mistä löytyy uusi Olvi VIP-teltta, josta löytyy oma baaritiski. Viime vuodesta tuttuun tapaan Ahooy VIP Poolparty tarjoilee allasbileet kylpylän puolella, josta et halua jäädä paitsi. Sekä lauantaina mukaan kuuluu uudistunut VIP-ruokailu Saanan ravintolassa lauantai-iltana.

Aikatauluja:

Klo 18:oo Portit auki 

Rannekkeenvaihto tapahtuu sisääntuloportilla.

Saanan ravintola:

Klo 18:00-23:15 VIP-aluetta

Klo 23:45 -> Avoin jokaiselle lipun ostaneelle

Klo 00:00 Jatkot alkaa: DJ Steezy Joe

Ahooy VIP-Poolparty (Saanan kylpylä):

Klo 18:00  Kylpylä ja altaat aukeaa VIP-lipun ostaneille

MAKSUTAVAT

Iltabileet ovat kokonaan CASHLESS eli käteinen EI KÄY maksutapana.

Maksaminen tapahtumassa onnistuu yleisimmillä maksukorteilla. 

Narikka

Valvottu narikka sijaitsee heti tapahtuma-alueen sisääntuloportin jälkeen.

Narikkamaksu 4€.

VIP-kylpylää käyttäville omalla vastuulla kylpylän tiloissa säilytystilaa. EI LUKOLLISIA KAAPPEJA!

Ensiapu

Ensiaputeltta löytyy iltaisin sisääntuloportin läheisyydestä.

Turvallisuus

Kaverin hartioille ei nousta. Crowd Surfing eli toisten ihmisten ihmisten käsien ja päiden päälle nouseminen ja siellä uiskentelu on kielletty.

ÄLÄ TUO ALUEELLE: teräaseita, pulloja, purkkeja tai tölkkejä, sateenvarjoja, retkituoleja, juomia, avattuja tai avaamattomia alkoholipakkauksia, lemmikkieläimiä, huonekaluja, järjestelmäkameraa, drone -kameraa, videokameraa tai selfiekeppiä, aseita, räjähteitä, linkkuveitsiä, laserosoittimia, spraymaaleja, tusseja, työkaluja ym.

ALUEELLE SAA TUODA: YKSI läpinäkyvä 0,5L vetoinen, tyhjä juomapulloa

Tupakointi

Alueella on erilliset tupakointialueet. Tupakointialueet on merkitty kyltein.

Löytötavarat

Löytötavarat hoitaa:

Savon löytötavaratoimisto

puh. 0600 921 11

Minna Canthin katu 23, 70100 Kuopio

RUOKA ILTABILEISSÄ

Iltabileiden aikana maukkaita ruoka-annoksia tapahtuma-alueen lavan puolella tarjoilee paikallinen Sawohouse Underground Catering

MENU

LEIVÄT | SANDWICHES

14 €

Naudan rinta | Brisket

Rapea kana | Crispy Chicken

Possu | Pulled Pork

Kala | Crispy Fish

Kasvis | Veggie

 

Cheddarjuustoa, tuoretta salaattia, Sawon kastiketta, Tomaattisalsaa, pikkelöityä sipulia

Cheddar cheese, Fresh salad, Special sauce, Tomato salsa, Pickled onion

 

Lisää ranskalaiset | Add French fries

+ 4 €

FRIES AND MORE

14 €

Makkaraperunat | Sausages and Fries

Kanakori | Chicken Basket

Rapea Kalakori | Fish & Chips

 

Sawon kastiketta, Tomaattisalsaa, Pikkeleitä

Special sauce, Tomato salsa, Pickles

DIRTY FRIES

8 €

 

Juustoa, Tomaattisalsaa, Pikkeleitä, Pekonimurua

Cheese, Tomato salsa, Tasty sauce, Pickles, Crumbled Bacon

LOADED NACHOS

8 €

 

Juustoa, Tomaattisalsaa, Pikkeleitä, Pekonimurua

Cheese, Tomato salsa, Tasty sauce, Pickles, Crumbled Bacon

NACHOS & SALSA

5 €

DIPIT | DIPS

2 €

Chilimajoneesi | Chili

Sinihomejuusto | Blue Cheese

Kirsikka BBQ | Cherry BBQ

Valkosipuli | Garlic

Chimichurri

 

BBQ-VATI VALINTASI MUKAAN

MAKE YOUR OWN BBQ PLATTER

 

1 PÄÄRAAKA-AINE + 1 LISUKE + 1 DIPPI

1 MAIN INGREDIENT + 1 SIDE + 1 DIP

15 €

 

PÄÄRAAKA-AINEET | MAIN INGREDIENT

á 10 €

Naudan rinta | Brisket

Rapea kana | Crispy Chicken

Revitty Possu | Pulled Pork

Rapea Kala | Crispy Fish

Revitty Jakkihedelmä | Pulled Jackfruit

 

LISUKKEET | SIDES

á 5 €

Frittiperunat | Fries Potatoes

Juustomakaroni | Mac´n´Cheese

Kirkas Perunasalaatti | Potato Salad

Kaalisalaatti | Coleslaw

Grillattu Maissi | Grilled Corn

 

DIPIT | DIPS

á 2 €

Chilimajoneesi | Chili

Sinihomejuusto | Blue Cheese

Kirsikka BBQ | Cherry BBQ

Valkosipuli | Garlic

Chimichurri

Kaikki annoksemme ovat laktoosittomia sekä erikseen pyydettäessä gluteenittomia.

Kysy muista allergeeneista henkilökunnaltamme.

VIP-RUOKAILU

VIP-Lauantai ja VIP-2 Päivää lippuihin kuuluva VIP-ruokailu tapahtuu lauantaina 25.5. Kuopion Saanan ravintolassa.

VIP-ruoka on tarjolla lauantaina 25.5. klo 18-21

VIP-MENU

Meksikolainen cole slaw ja mausteisia kikherneitä (M, G)
Maissisalaattia, kananmunaa ja hillottua sipulia (M, G)
Vihersalaattia, hedelmää ja chiliä, kurkkucreme (L, G)
Jalapeno-perunasalaattia, omena ja limemajoneesia (M, G)
Saanan focacciaa ja mustapapulevitettä (L)

Tingakanaburrito, savucreme ja guacamole (L)
Quorn-papuburrito, tomaattisalsa, queso frescoa (L)

MAJOITTUMINEN KUOPIOSSA

 

– Koska joidenkin luonto on kaupungissa

 

Aivan Kuopion kaupungin siimekseen rakentui joulukuussa 2023 rantasviittien kylä, joka tarjoaa elämyksiä Bellanrannan urbaanissa saaristolaismiljöössä.

Jokainen tarvitsee välillä pientä irtiottoa tutuiksi käyneistä kuvioista. Bella Lake on uusi, uniikki loma- ja liikematkailukohde sinulle, joka kaipaat muuta kuin täydellistä hiljentymistä luonnon helmassa tai keskustahotellien hälinää.

Bella Lake Resortissa nautit luonnon läheisyydestä omalta laituriltasi käsin sekä tasokkaasta, henkilökohtaisesta palvelusta ympäristössä, joka tarjoaa runsaasti tekemistä ja tunne-elämyksiä, yksin, kaksin tai isommalla porukalla. Juuri mielesi mukaan.

Bella Lake Resort – Läheisyys yllättää

Varaa sviitti Bella Lake Resortista: https://www.bellalakeresort.fi/

 

 

 

Original Sokos Hotel Puijonsarvi sijaitsee Kuopion keskustassa vain 5 min päässä Kuopion torista, mistä on hyvät kulkuyhteydet tapahtumapaikalle Bellanrantaan. Majoituksen Puijonsarveen Osuma Weekendin ajalle voit varata nyt etuhintaan:

  • 1hh standard 115€/vrk
  • 2hh standard 135€/vrk

Majoituksen voi varata osoitteesta www.sokoshotels.fi

koodilla BOSUMA24

tai soittamalla OSH Puijonsarven myyntipalveluun puh. +358 10 7629 500

HISTORIA

 

PADEL PAAVOT JA PADEL PUUDELIT

Padel Paavot ja Padel Puudelit ovat yhdessä Kuopion onnellisin padel-yhteisö. Ilosta kumpuava yhteishenki puhalsi keväällä 2022 tapahtuman, jossa pidettiin hauskaa rakkaan lajin parissa.

OSUMA Padel Spring Break järjestettiin huhtikuussa 2022 ensimmäisen kerran, ja se huomioitiin ympäri Suomen. Suomen Padelliitto palkitsi OSUMA Padel Spring Breakin Vuoden tapahtumana. Alun perin tapahtuma suunniteltiin pienen peliporukan turnauspäiväksi, mutta suuren kiinnostuksen vuoksi se kasvoi hetkessä Itä-Suomen alueen merkittäväksi urheilutapahtumaksi.

Tapahtuma syntyi kahden kuopiolaisen padelyhteisön – Padel-Paavojen ja Padel-Puudeleiden ajatuksesta pitää yhteinen turnaus ja saunailta. Tapahtuma kasvoi lyhyessä ajassa ja keräsi yhteensä yli 130 turnausosallistujaa ja yli 200 kävijää. Vapaaehtoisvoimin ja yhteistyökumppaneiden avulla toteutettu tapahtuma keräsi näkyvyyttä valtakunnallisesti.

Vuonna 2023 nimi muuttui Osuma Weekendiksi ja kasvoi jo ihan kunnon yleisötapahtumaksi vedenpäällisineen lavoineen, jossa esiintyi paikalliset artistitähdet Keki, Isaac Sene ja Sexmane sekä muun Suomen artistitähdet Pihlaja, Happoradio ja Mikael Gabriel. Samaan aikaan pelattiin Kuopiossa ensimmäisen kerran Cupra Finnish Padel Tour -osakilpailu, joka keräsi kehuja yleisöltä sekä pelaajilta, että nyt oli jotain uutta tekeillä.

Tapahtuma kasvaa ja kehittyy tulevalle vuodelle, joten mielenkiintoista mitä se tuo tullessaan.